lauantai 20. kesäkuuta 2015

Wannabevahva

Torstaiaamu. Herätys hiton aikaisin, koskapa täytyi lähteä viemään tyttösiä juna-asemalle. Ennakkoon jo olin suunnitellut, että käytän hyödyksi aikaisen herätyksen ja menen salille tai sitten jotain muuta. Sain urheiluseuralaiseksi tytärpuoleni (joka halusi vapaaehtoisesti herätä ajoissa, en edes herättänyt) ja juna-asemalta kurvailtiin hyppyrimäelle kipittelemään portaita, käytiin lisäksi lenkki "kylillä".


Omat tyttäreni lähtivät siis kohti Pohjois-Karjalaa ja kotiin tultuahan se iski. Itku. Ikävästä ja kiitollisuudesta, siitä että on ihanat lapset ja puolison lapset <3 Aikani nyyhkittyäni kuivasin kyyneleet, laitoin kuulokkeet korville, musat pauhaamaan ja painuin leikkaamaan ruohoa. Aiemmin keväällähän mä niin uhosin, että mä niin nautin tästä kesästä ja blaa blaa.. Suunnittelin makaavani rantsulla ja leikkaavani ruohoakin bikinit päällä. No joopa joo. Ehkä ens kesänä. Vaikka en hellettä kaipaa niin auringonpaistetta tilaisin, kiitos.

Kateellisuudesta ja "toisten ihailemisesta" pakko raapustaa muutama sana, viime kirjoituksessa kateudesta kirjoitin pari sanaa. Se rupesi mietityttämään lisää. Kateus on yksi ihmisen normaaleista tunteista, kuulemma. Toisilla ilmenee enemmän toisilla vähemmän. Itse olen kuulunut ajoittain sarjaan enemmän, mutta elämä, aikuisuus (mikä aikuisuus..) opettaa tässäkin asiassa. Kadehtiminen on kuluttavaa ja voimavaroja vievää. Lapsilleni olen jauhanut tätä monta kertaa, yrittänyt saada heitä ymmärtämään, että tulisi olla tyytyväinen siitä mitä on, eikä murehtia sitä mitä mahdollisesti puuttuu tai mitä muilla on. Muistan kyllä lapsena itse kadehtineeni siskoni lapsia, jotka saivat aina paljon lahjoja tms. Olin sanonut toiselle siskolleni jouluna, että olenko minä ollut tuhma kun en saanut niin paljon lahjoja. Nythän tuo asia naurattaa, mutta silloin se oli todellista, se tunne. Muistan halunneeni vaikka mitä, mutta nyt (äitinä) tajuaa miksi kaikkea ei voi saada mitä haluaa, ei lapsena eikä aikuisena. Nykypäivän maailmassa on niin PALJON kaikkea, liian paljon.

Minusta on jotenkin niin hämmentävää kun joku peukuttaa minun "muutosta". Muutosta joka onkin ollut kahden vuoden sisällä enempi henkinen kuin fyysinen, ainakin ajoittain tuntuu siltä. No kuitenkin, tuttavapiirissäni on usempiakin naisia jotka ovat muuttaneet elämäntapansa ja pudottaneet useita kymmeniä kiloja painoa, huom. useita kymmeniä. Erityisesti heille minä nostan hattua ja paljon. Ja toivon, että näkisivät itsensä minun silmin sillä näyttävät upeilta. Pääasia, että itse viihtyy omassa kropassaan, jos ei, on tehtävä jotain asialle. Muistan kun itse ruikutin muutamia vuosia sitten ylipainostani. Mitähän kuvittelin, sitäkö että joku vaan tulee ja vie ne ylimääräiset kilot mennessään eikä mun tarvitse tehdä mitään. Ei mikään muutu jos ei itse mitään asian eteen tee, olipa kyseessä mikä tahansa.



Ylläolevassa kuvassa, Minä kesällä v. 2012. Huh huh. No jotain on vissiin tehty tuon jälkeen.

Takaisin siis tähän nykyiseen "elämäntyyliin". Torstaina olinkin huippureipas kun illalla vielä pyyhälsin salille. Päikkärit kyllä nykäisin ennen sitä. Herättyä oli kyllä fiilis ettei olisi jaksanut lähteä minnekkään, mutta olihan se lähdettävä kun oli sovittu. Samassa se laiskotusväsymysmikälie katosi kun salin oven avasi. Miian kanssa oli siis treenitreffit sovittu. Mulla tarkoitus oli tehdä olkapää + hauistreenit, mutta tein vain olkapäät kun tuli sitten aikaa käytettyä muuhunkin puuhasteluun.


Miia puuhaili omia treenejään, välillä kävi jeesaamassa mua ja antamassa hyviä vinkkejä. Kattelin välillä kun em.muija teki jotain lämmittelysarjojaan mun "maksimipainoilla", just joo. Mietin siinä sitten, että hitto vieköön joku päivä haluan olla yhtä vahva. Ja voisin haluta edes puolet Miaan rautaisesta asenteesta. Kiitos. Ennen kotiin lähtöä käytiin venkoilemassa peilin edessä


Miia näytti esimerkkiä, minä yritin matkia perässä. Jäykkää meininkiä, mutta olipa hiton hauskaa. Tuohon kun lisäis vielä korkkarit jalkaan mulle niin....öööö...turvallaan olis.


Kiitos Miialle <3

Eilen aamulla kävin sitten treenaamassa habaa, taidankin kertoa siitä ensi kerralla, luvassa myös kenties kuvatulvaa juhannukselta... Mukavaa juhannuspäivän jatkoa !

-Satu-







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti