tiistai 21. huhtikuuta 2015

Motivaatiosta ja motivaattoreista


Yhden bloggarin postaus aiheesta motivaatio sai mut pohtimaan omia "motivaationlähteitä". Mikä minua motivoi tai kuka minua motivoi. Oikeastaan kaikki "liikkuvat" ihmiset motivoi, kaikki jotka tekevät jotain urheilullista oman hyvinvointinsa eteen. Ihmiset jotka tekevät elämäntapamuutoksen ja samalla kenties karistavat kiloja matkan varrella. Mutta toki myös kun tuo salihomma on itselle rakasta niin toki motivoi myös ne ihmiset, jotka tekevät salilla kovasti työtä saavuttaakseen tavoitteitaan olipa se sitten kisaaminen tai mikä tahansa muu. Kotona on myös yksi motivaattori joka potkii persuuksille silloin kun laiskottaa, jonka urheilullisuutta suuresti peukutan. Kepa kun crossfittaa, lenkkeilee, suunnistaa ja tietty vääntää punttia, enpähän varmaan muuten salille olisi koskaan eksynytkään.. Ai niin ja sehän myös Fustraa.
Itserakasta(ko?)mutta joskus motivaatiota haen omasta itsestäni. Etenkin silloin kun tuntuu, että ei muutosta/kehitystä tule niin on kaivettava vanhoja valokuvia esiin..



#omg#omg#huhhuh

Nuo kuvat on olleet blogissa ennenkin, mutta noista parhaiten (tai pahiten...) näkyy se "entinen" Satu


Tuossa se nykyhetki. Jospa taas muistaa olla ihan tyytyväinen.. Vaikka onkin vielä tikkukinttu. Laiha en halua olla, niinkuin joskus muutama vuosi sitten olisin halunnut olla. Olen miettinyt viime aikoina, että tarvitsenko oikeasti valmentajaa salitreeniin yms. Vai riittääkö mulle se, mitä itse tiedän ja osaan tähänastisen kokemuksen perusteella. Noh, ei riitä. Toki kehitystä tulisi varmaan jotenkuten ominpäinkin touhutessa, mutta...

"Motivaatioreissu" tuli siis tehtyä lauantaina Kultsalle, itseäni kiinnosti eniten masters-sarjat, senkin vuoksi etten itsekkään mikään kakskymppinen enää ole. Itse amatöörinä en ole kykenevä arvioimaan kenenkään kuntoa, upeiltahan ne kaikki naiset näytti (paitsi yksi josta ei sen enempää, somessa näkyy). Arvostan itsekuria ja kovaa työtä jota tuo(kin) laji vaatii.


Kuvassa yksi upea motivaattorinainen, jonka matkaa olen seurannut. Kiti kilpaili bikini fitneksen masters-sarjassa. Toivottavasti hänet nähdään vielä lavalla säteilemässä.

Kyllähän tuon reissun tuloksena taas iski mieleen "haaveita" ja ajatuksia. Sunnuntaina oli kamala väsy/eihuvitamikään- päivä, liekkö lauantain reissu niin väsyttänyt vielä. Päiväunetkin piti nukkua. Sentäs salille lopulta illalla raahauduin, vetämään Kepalle taas Fustra-ohjauksen. Eilen tein kevyesti persusjumppaa ja vatsoja. Tänään olkapäitä.

Eilen ja tänä aamuna ei tarvinnut motivaatiota ulkoiluun hakea, kiitos auringonpaisteen ja ihanan sään. Toiveeni on toteutunut ja metsäpolut sekä pururata ovat sulaneet, hurraa. Siellä meni taas aamulla aikaa fiilistellessä ja yllättäen taas kuvia räpsiessä. Tuo aurinko ja metsä tekevät olon niin onnelliseksi, harmi kun sitä fiilistä ei saa tallennettua kuviin..



Nyt on sun vuoro kertoa mulle, mikä/kuka sua motivoi?

2 kommenttia:

  1. Huikea on tuo sinun muutos. Hatunnosto sille :) Itselläni ei ole tällä hetkellä muita motivaattoreita, kuin pitää kroppa mahdollisimman hyvässä kuosissa, eli toisinsanoen toimintakykyisenä ja helposti liikuteltavana. Ja vaikka tällä hetkellä minulla ei varsinaista esikuvaa olekaan, on hauska kuitenkin huomata, miten omat esikuvatkin ovat ajansaatossa vanhentuneet. Nyt arvostan terveennäköisiä ja hyvässä kunnossa olevia omanikäisiäni ihmisiä enemmän, kun taas silloin joskus parikymppisenä ne esikuvat olivat enemmän niitä parikymppisiä hyväkuntoisia naisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatunnostosta, välillä pakko muistutella itseään:-) Sut vois lisätä motivaattorilistalle,jaksat olla monessa mukana ja liikkua monipuolisesti. Itse kun on notkea kuin rautakanki, pitäisi panostaa siihenkin, siis liikkuvuuden lisäämiseen,venyttelyyn..

      Poista