tiistai 27. tammikuuta 2015

Mitä kuuluu...

No ainakin paljon parempaa kuin viime viikolla. Olin koko viime viikon hirmuisen väsynyt, nukuin päiväuniakin aamuvuorojen jälkeen. Perjantainakin kevyet kolme ja puoli tuntia, hupsista. Salitreenit otin siis myös sitten kevyemmin ja fiksua niin. Töissä on ollut kiirettä ja stressiä joten sekin osaltaan väsyttänyt. Tosin on tullut treenattuakin pari kuukautta kovempaa niin oli hyvä ottaa iisimmin. Tuli onneksi vähän ulkoiltua


Se onneksi virkistää. Salilla tuli myös pyörittyä ja sunnuntaina lähdinkin sinne jo paremmalla fiiliksellä kun oli lemppareita luvassa




Nyt onkin olo "normaali" ja taas jaksaa porskuttaa eteenpäin. Aiemmin vihjailin blogissa, että meinaan aloittaa uuden harrastuksen. Kaksi vuotta sitten keväällä kävin jonkin aikaa kuntopotkunyrkkeilyssä ja tykkäsin siitä kovasti vaikka kunto oli silloin kaikin puolin huono.


Tuosta se sitten eilen lähti käyntiin, nimittäin kovasti odottamani nyrkkeilykurssi! Paikkana Crossfit-sali . Tuollahan on järjestetty crossfitopetusta jo jonkin aikaa, mutta nyt alkoi ensimmäinen nyrkkeilykurssi, ihanan Terhin ohjauksessa.
Alkulämmittelyjen jälkeen harjoiteltiin oikeaa nyrkkeilyasentoa ja liikkumista. Suoria lyöntejä lyötiin pistareihin ja lopuksi paukuteltiin säkkiäkin. Hauskaa oli ja hiki tuli. Huomenna sitten seuraavan kerran. Ai niin, hyppynarullakin piti hyppiä ja eihän se meikäläiseltä suju ihan niin kuin pitäisi, mutta...täytyypi harjoitella. Treenit olivat illalla myöhään ja kuten arvelin, ei uni meinannut tull millään ja nukuin levottomasti (varmaan nyrkkeilin unissanikin)

Tänään oli lyhempi työpäivä ja pääsin ajoissa salille ennen iltapäivän ruuhkaa. Pukukopissa huomasin, että olin unohtanut kengät kotiin. Sepä nyt ei selkätreeniä haitannut, kipittelin sitten sukkasillani. Leuanvetoharjoitusten jälkeen rupesin kaivamaan kassista Versa grippsejä ja kuinka ollakkaan, toinen niistä oli unohtunut kotiin Kepan salikassiin. Hitto sentään. Sain tosi hyvän treenin tehtyä vaikka kaipasinkin grippsejä taljahommissa.


Huomenna onkin vapaapäivä. Aamulla salille, kauppareissu ja illalla nyrkkeilemään, siinähän se päivä meneekin.

Mukavaa viikon jatkoa :-)

-Satu-





6 kommenttia:

  1. Ois niin huippua päästä itsekin kokeileen kuntonyrkkeilyä :) Ja arvaappa montako kertaa oon unohtanu palkkarin kotiin, sheikkerin kotiin ja jopa salikortin kotiin? Kengätkin on joskus unohtunu :D Khyl se siitä, rapatessa kato roiskuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on:-) Lisäksi kuulokkeista loppui virta kesken treenin,argh, olipa reissu. Tänään sentään oli kaikki tarvittava mukana:-D

      Poista
  2. Kyl mäki viel joku päivä alotan jonkin sortin kamppailulaji-harrastuksen...varsinki ku mun käyttämä sali sijaitsee kamppailukeskuksessa =D Ne vois kyl perustaa jonku seniori-ryhmän, muuten mä varmaan vammautan itteni :)

    VastaaPoista
  3. Oot sinä kyllä makiasti kehittynyt!! Ihana tuo selän malli! :)

    Kuntonyrkkeily on muuten älyttömän mukavaa puuhaa, joskus vuonna nakki ja pottu harrastin sitä itekkin pari vuotta ja kyllä niitä tunteja ootti aina kieli pitkällä. :)

    Jos saa toivoa, nakkaa joskus reenivideoita tänne? :)

    Ihanaista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi <3 Selkä onkin varmaan parhaiten kehittyny alue tässä ruhossa.
      Vai reenivideoita,apua,pistetään harkintaan:-D
      Ihanaa loppuviikkoa sinnekkin!

      Poista