maanantai 6. lokakuuta 2014

Treeniä treeniä


Niinpä. Sellainen haluaisin itsekkin olla kuten totesin kun katselin itseäni salin peilistä. Vielä pari vuotta sitten ihailin laihoja naisia ja toivoin olevani samanlainen, tai edes paljon sutjakampi kuin silloin ylipainoisena olin. Niin se mieli muuttuu ja ihanne muuttuu. Enää en halua olla laiha. Nyt toivoisin omistavani vahvan ja sopivan lihaksikkaan kropan. Mahdotonta? En usko.
Paljon olen miettinyt viime aikoina, että "mitähän keksisi" ja kuin tilauksesta lauantai-iltana sainkin viestin jossa ehdotettiin treenaamiseen liittyvää juttua (siitä myöhemmin lisää). Jiihaa! Olen innoissani.

Olen myös innoissani viime päivien treeneistä ja niistä aiheutuneista hyvistä fiiliksistä. Sunnuntaina päästyäni aamuvuorosta lähdettiin treenaamaan isännän kanssa, selkätreeni oli molemmilla ja hyvin se yhteistyössä sujui. Välillä kun olen niin hankala tapaus, etten sulattaisi Kepalta minkäänlaisia kommentteja treenin aikana. Voi miesparkaa... Noh, enivei. Tehtiin ensin leuanvetoja, minä tässä


Ja Kepa teki tietty normileuanvetoja lisäpainoilla. Sitten tehtiin ylätaljaa lapiokahvalla, pudotussarjoilla


T-kulmasoutua johon olen kovasti tykästynyt


Sitten ylätaljaa kapealla kahvalla ja lopuksi kulmasoutua käsipainoilla, siinä on tekniikka mulla vielä vähän hakusessa kun en juurikaan sitä ole tehnyt. Tein vielä pulldownia tangolla taljassa ja alaselkäjumppaa sillä aikaa kun Kepa treenasi hauikset.

Iltamassa pitikin kokeilla vähän erilaisempaa herkkua jonka bongasin tietenkin internetin ihmeellisestä maailmasta. Epäilyksistäni huolimatta se olikin ihan hyvää, kannattaa siis kokeilla.


Kepakin sai maistella tätä erikoisuutta, eikä huonoksi sekään moittinut.

Uusi viikko alkoi paremmin kuin mukavasti, kello soi aikaisin maanantaiaamuna ja aamutoimien jälkeen lähdin ajelemaan ystävän luo Heinolaan. Onneksi navigaattori opasti turvallisesti perille kun ekaa kertaa noilla nurkilla olin. Menin siis vastavierailulle Eeviksen luo. Aamukahvien jälkeen lähdettiin treenaamaan. Alkuun tarkoitus oli mennä isommalle salille Lahteen mutta mentiin kuitenkin paikalliselle pikkusalille treenaamaan. Se oli hyvä vaihtoehto kun kaikki tarvittava sieltäkin löytyi. Eipä olleetkaan minun olkapäät aiemmin olleet ihan noin kovassa tulessa (kiitos siitä treenikaverille).

Ensin tehtiin pystypunneruksia käsipainoilla ja teinkin jopa isommilla painoilla kuin aiemmin, toki Eevis vähän viimeisissä toistoissa auttoi, mutta kuitenkin. Sitten etuolkapäitä selällään taljassa, pystysoutua + rattikääntöjä. Vipareita pyramidisarjoina. Sitten jotain kovin tuskaista nimittäin tälläsiä pitoja, jossa saadaan paine olkapäille


ja tuosta suoraan viparit perään, kolme sarjaa, omg mikä polte olkapäissä. Lopuksi takaolkapäitä joka sisälsi facepullia sekä kaksi liikettä joitten nimeä en tiedä enkä osaa selittää eikä kuvatodisteita niistä tullut.


Lopputulos oli se, että tuumailin treenikaverille että on ihme jos nyt ei olkapäälihat kasva, käsi ei meinannut jaksaa nostaa enää juomapulloakaan. Eli treeni meni enemmän kuin perille, kyllä treenikaverilla ja sillä tsempillä on valtava vaikutus. Treenin jälkeen ajeltiin yhteen kauppakeskukseen lounastamaan ja kahville, toki parissa kaupassa tuli käytyä myös samalla reissulla.
Tyytyväisenä ja hyvillä mielin köröttelin reissusta kotiin. Miten terapeuttista oli päästä hetkeksi muihin maisemiin, sai heittää huolet ja murheet mielestä. Miten onnekasta muutenkin on omistaa harrastus jonka parissa voi hetkeksi unohtaa kaiken muun ja saa taas lisävirtaa arjen haasteisiin. Plussana se, että saa joskus harrastaa myös ihanien tyyppien kanssa.

Huomennakin on vielä vapaapäivä ja minnekkäs muualle suuntaan kuin salille aamulla, tarkoitus tehdä etureisitreeniä, joten nyt saisi kertoa vinkkejä siihen :-) ?



1 kommentti:

  1. Nyt ei ole etureiska jumppaan vinkkejä mutta samaa mieltä kanssasi tuosta lihaksikkaasta vartalosta. Ennen sitä aina halusi olla vaan laihempi, nyt sitä haluaa olla lihaksikkaampi. Kummasti se mieli muuttuu. :D

    Tosi hyvät jumpat sulla ollut olkapäille. Ja parasta on kun tutustuu uusiin ihmisiin, saa vaihtelua omiin treeneihinsä ja arkeen yleensäkin. Kuulosti tosi kivalta teidän päivänne. :D

    Mulla kans pt sanoi olkapäätreenin jälkeen kun jaksoin vielä nostaa kättäni ylä femmaan, että tehdääns vielä vähän olkapäitä kun käsikin vielä nousee. ;-)

    VastaaPoista