lauantai 4. tammikuuta 2014

Ostetaan...itsekuria..

Sitä kun oisikkin ostettavissa niin hyvä olisi :-) voisin heti ostaa. Karkki/ruokahimohirviö yrittää saada otetta minusta, miksi.. Sitä kyselin yhdeltä viisaammalta joka kertoi siihen voivan olla monta syytä.  Syönyt olen kyllä "normaalisti", about kolmen tunnin välein ja tarpeeksi proteiinia mutta...No, hetihän löysin "altistavia" tekijöitä itsessäni, esimerkiksi nuo kivat hormonaaliset tekijät. Njääh, ainut hoitokeino: ITSEKURI. Se on taas kaivettava vahvemmin takaisin.
Salilla kyllä voisin vaikka asua mutta toi syöminen...



Koipirukat on kovasti kipeät toissapäiväisestä koipitreenistä kun järkyttyivät kun joutuivat erilaisiin töihin :-) Tein nimittäin pitkästä aikaa normaalia kyykkyä tai oikeastaan harjoittelin tekniikkaa kun mies vahtasi että menee oikein. Koroketta on käytettävä kantapäiden alla muuten ei kunnolla onnistu. Kyykyn lisäksi tein suorinjaloin maastavetoa, kintun ojennusta ja koukistusta, prässiä ja lantionnostoja. Jalat oli kyllä aika hyytelöä ja huteraa oli mennä salin rappusia alas pukkarille. Noh, anyway, perille meni siis.

Eilen tein olkapää- ja rintatreenin ja jotenkin jäkitin niskojani koska sain sitten niskat kipeeksi, sen huomasin aamulla herätessäni. Treeni oli kyllä ihan jees, tein lisäksi vatsalihaksia aika paljon lopuksi. Olkapäille pystypunnerrusta käsipainoilla, vipareita sivulle, eteen ja taakse, rintalihaksille vinopenkkiä käsipainoille, punnerruksia ym. Onneksi oli mies mukana vahtimassa että tekniikka menee ok.

Illalla kävin kaverin kanssa kahvittelemassa ja kotiin tultua tuli innostus käydä kokeilemassa taas hölkkäämistä. Sainkin tytärpuoleni mukaan lenkkikaveriksi ja niin sitten kolme kilsaa hölkättiin, koirien kanssa tietty. Nyt vaan harmittelen sitä jos tulee lunta/liukasta niin siihen loppuu mun hölkkäysharjoittelu :-/
Tänään olikii välipäivä salitreenistä koska olen huomannut että olkapäätreenin jälkeen on pidettävä välipäivä ennen selkätreeniä. Mutta salillehan kuitenkin tänään hilauduin koska kaverikin oli sinne tulossa. Poljin siellä kuntopyörää, soudin soutulaitteella ja kävelin juoksumatolla reipasta vauhtia ja vähän venyttelin.Tulihan se kamukin sinne niin kerkisi muutaman sanasen vaihtaa. Huomenna sitten sitä selkäjumppaa :-)




Rupesin googlettamaan aiheesta itsekuri ja löysin/kopsasin tämän, täytyy siis yrittää ottaa opiksi

Itsekuri paremmaksi 10 askeleella

1. Harjoitus tekee mestarin
Jollekin voi esimerkiksi olla vaikeaa syödä aina kolmen tunnin välein, joten sitä pitää opetella. Mutta mitä enemmän harjoittelee, sitä helpommaksi tavat muuttuvat.

2. Tee pieniä muutoksia kerrallaan
Kannattaa asettaa itselleen tavoite, sillä kun kyseessä on elämäntapamuutos ja laihdutus, on tehtävä pysyviä muutoksia. Ei kannata liikaa nojautua siihen, että jos vain yhden asian muuttaa, koko homma toimii. Liian isoa palaa kerrallaan ei kuitenkaan saa ottaa. Eli jos on syömishimo, ei sitä saa päästää liian pitkälle: yksi herkkupäivä tai yksi herkkuateria pitää olla.

3. Käsittele repsahdukset ja siirry eteenpäin
Jos on uusi ruokavalio ja tapahtuu repsahdus, masentumisen sijaan kannattaa käydä asia mieluummin läpi kuin luopua hankkeesta kokonaan.

4. Ajattele pitkällä tähtäimellä
Jos haluaa pysyviä tuloksia, kannattaa miettiä, onko kaksi sekuntia suklaata suussa parempi kuin hyvässä kunnossa oleminen pidemmän päälle.
5. Harjoita muistiasi
Mielikuvaharjoitteita voi käyttää apuna laihdutuksessa.

6. Syö proteiinia vähintään kolmen tunnin välein
Olennaista on, että syödään pieniä aterioita usein, kolmen tunnin välein, ettei verensokeri heittele. Hyviä proteiininlähteitä ovat maitorahka, raejuusto, kananmuna, liha, kala tai kana.

7. Ota nokoset
Lepo on olennainen juttu, sillä väsyneenä on alttiimpi houkutuksille. Levänneenä on vähemmän stressiä, olo on keskittyneempi ja uutta elämäntyyliä on helpompi noudattaa.

8. Naura usein
Positiivinen asenne ja hyvä fiilis ratkaisevat. Jos ajattelet koko ajan sitä, mitä et saa syödä, repsahduksen riski on suurempi. Jos taas keskittyy muihin asioihin, homma toimii.

9. Kannusta muita


10. Juo kahvia
Kofeiini toimii piristävästi, ja jos on tottunut juomaan kahvia, niin kyllä se vilkastuttaa kropan toimintaa.
Asiantuntijana valmentaja Satu Kalmi.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti